Solmuhattu

Tilasin apinakangasta ompeluun. Tänään tuli kangas postissa ja heti oli tietenkin päästävä ompelemaan. Kärsimätön kun olen.

Onni olisi halunnut seurustella. Ajattelin tehdä nopeasti. Ei olisi pitänyt.

Tylsät saksetkin. Ensimmäinen meni jo kaavoja leikatessa pieleen.

Ja toisesta tuli liian pieni. Silmät menee ruttuun..

Ihmettelen miten muut kotiäidit ehtii ommella, leipoa ja kaikkea muutakin touhuta, mitä ihanuuksia nämä blogit on pullollaan.

Ehkäpä minäkin, jonain päivänä?

Koolausta

Jokin aika sitten tilasin kool-aid värejä minäkin. Pakko tietysti heti kokeilla, ja melko sähläämiseksi se menikin.

Mä sain sentään yhdeksi keräksi tämän punasävyisen, vihreästä tulikin muutama kerä. Jotain kivaa lapsille tulossa. Joskus.

Mutta kivaa oli ja vielä aion uudestaan maltillisemmin tehdä.

Myyrätyynyliina löytö samanpäivän kirppiskierrokselta! Nyt Onnin kesäpeittona.

Vauva-arkea

Yhtä hymyä kaiket päivät. Olisikin

Paljon tekemättömiä asioita, väsymystä ja ymmärrättömyyttä. Onneksi mukaan mahtuu enemmän hyviä päiviä. Nyt olisi tarmoa ja intoa tehdä liivimekkoa, neuloa, koolata. Mutta ei aikaa, sitä sitten kun Onni isompi.

Kuitenkaan, hetkeäkään en antaisi pois.

Nostan hattua kaikille äideille, varsinkin useamman pienen lapsen jotka jaksavat arkea pyörittää.

En valita, enkä kai saisikaan? Mutta tunnustan, etten muistanut kuinka kiinni pienen vauvan kanssa on, ja kuinka rankkaa tämä välillä on. Mutta silti niin ihanaa! Olen jopa ajatellut että olisi ihanaa kun olisi toinenkin vauva... Mutten taitaisi jaksaa.

Ruotsin ostoksia

Käytiin kaupungilla ja vanhassa kaupungissa. Ja myös Pandurolla. Sieltä ostin mutaman leikearkin, kivoja pöllötarroja ja korttipohjia. Ihania kesäisiä lintuja.

kankaita

sinisävyisiä, Onnin johonkin juttuun. Ehkä jonkinmoisen sydänrimpsun teen.

Oli aika "köyhä" Ikean reissu, muuta en sitten kookospallojen lisäksi ostanutkaan.

Nyt ihan puhki, päiväunet odottaa...

Ensin oli kasa osia

Ja sitten ihanat uudet rattaat! Tsadaa!! Vaikka myönnän nyt, että olisi kannattanut odottaa miestä kotiin auttaa kasaamsessa.. Mutta melkein kaksi tuntia olisin joutunut odottamaan ;) Joten kasasin itse. Mutta, en tiedä menikö renkaat oikein ja kuomukin tuntuu olevan vähän sinnepäin...

saahan tämän aina osiin. On muutenkin käteväksi muuttuneet rattaiden ominaisuudet sitten kymmeneen vuoteen. Vetskarilla irtoaa kaikki osat pestäväksi. Ja etupyörät saa halutessaan kääntyviksi. Ja nappia painamalla menee kasaan ja irtoaa osia.

Mitäs pidätte?

Itse hiukan arvelin tuota kuomussa olevaa e kirjainta ja siipeä, mutta ei se niin paha ole. Ja onneksi vain toisella puolella. tämä sattuu olemaan joku esprit malli, siksi on tuo. Muuten kyllä hyvinkin tyytyväinen. Se on tärkeintä se. Näkyy tuossa ylimmässä kuvassa. En tajua miten sinne hyppäs..

Ostin lehden

"Neulekahvila New Yorkissa", houkutteli, suorastaan huusi ja pakotti ostamaan. Rakastan New Yorkia, tahdon ja menen sinne uudestaan.

Joku päivä

Ihana ajatus, oma neulekahvila!

Joku päivä?

Kävime eilen Nonnan ja äitini kanssa mummimme "lankakaupassa". Ihania lankoja saimme. Mummi rakastanut nuorempana neulomista ja virkkausta. Ja hamstrannut lankoja, suuriakin eriäkin. Nyt dementia vienyt sen taidon ja ilon. Miten surullista. Nyt me jatkamme näiden lankojen elämää. Ja näköjään sitä hamstraamista. Se on sukuvika. Lankoja, kankaita, kippoja ja kuppeja. Kaikkea ihanaa.

Hiukan jäi kylläkin pahamieli eilisestä vierailusta. Mummi oli oikein hyväntuulinen ja tunnisti meidät. Virkeä, vaikka vanhuuttaan väsynyt, mutta jaksoi seurustella. Hoitaja kävi päiväkäynnillä juuri kun olimme "lankakaupan" levittäneet ja ihastelimme sävyjä ja lankoja. Siinä touhua katsellessa, tokaisi tämä hoitaja, mummin ollessa vieressä, että oletteko ennakkoperintöä ottamassa! Siis järkyttävää.

Meidän mummi on aina antanut meille kaikkea. Halunnut antaa. Hänellä on yksi huone joka täynnä kirjoja, ja aarteita. Pienestä lapsesta asti olemme saaneet sieltä jotain. Ja jos ei löytynyt mitään, kävi mummi penkomassa kaappejaan ja johan löytyi jotain ihanaa. Kävimme usein Helsingissä fazerilla jätskillä ja stokkalla ostoksilla. Ja aina saimme jotain mukaan. Tiedän mummimme nauttineen näistä hetkistä ja antamisen riemusta.

Nyt tämä vieras ihminen, tuli meidän mummin kotiin ja kehtasi näin sanoa. Hän ei tunne meitä eikä meidän mummia. Näin ei sanota vanhan, eikä kenenkään muun ihmisen kuullessa. En ikinä ole pitänyt perintöasioista leikkiä laskemisesta. Enkä tule pitämään.