sunnuntaina 25. lokakuuta 2009



Olen ollut vailla kirjaa/vihkosta, joka kulkisi aina mukana, johon kirjoittaa ajatuksia ja asioita, unelmia juuri sillä hetkellä kun ne mieleen tulee tai näkee.
Nyt minulla on sellainen, tänään synttärilahjaksi siskolta saatu ja oikein hieno sellainen. Tähän voi liimata, nitoa, piirtää kirjoittaa. On taskuja leikkeille ja asioille. Täydellinen!
Kaiken kruunasi ihanat helmet.
On kivaa täyttää vuosia.

tiistaina 6. lokakuuta 2009

Syysmyrsky

velloo ulkona. Minä mietin joulua :)

Luen kirjoja ja juon kahvia, vauva nukkuu. Haaveilen ja suunnittelen.

Pikkuhiljaa hiljenee entisestään täällä kirjoittelu, joulun ajaksi. Siirryn vanhaan rakkaaseen joulublogiin, siellä tavataan!

sunnuntaina 20. syyskuuta 2009








Kirppislöytöjä. Ihana emalinen vanha siivilä.
Ja kankasnäytteitä. Paljon kankaita. Isompia ja hiukan pienempiä paloja.
Näistä voi tehdä vaikka mitä, sitten kun on aikaa.

torstaina 17. syyskuuta 2009



Viikonloppuna ajattelin kaivaa joulukirjani esiin, miettiä kaikkea siihen liittyvää, suunnitella ja haaveilla. Ihanalta kuulostaa. Aamupäivällä lähden käymään savexpossa, ehkäpä sieltä saa jotain ideoita?










Sieniä. Paljon erilaisia.
Erikokoisia, muotoisia, värisiä.

Yksin ja yhdessä.

Hauskojakin.










keskiviikkona 16. syyskuuta 2009

Pancakes


Viikonloppuna söin hesen pannukakkua, nam. Eilen kipeänä rupesi tekemään mieli. Siispä netistä joku resepti ja paistamaan. Lähes yhtähyviä.

Syksy























Syksy on ihanaa aikaa. Ilma kirpeytyy, värit muuttuu ja ilmassa on tiettyä jännitystä, joulun odotusta ;) Ainakin minulle.
Isäntä osti kameran ja on innostunut kuvaamaan, nuo hänen ottamiaan kuvia yhdeltä kaunispäiväiseltä kävelyretkeltämme.
Paitsi tuo alin.
Pelottava.
Odotti eilen aamulla tuo pilvi minua.
Ainoa pilvi taivaalla.
Pääkalloinen keiju.