sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Jännää aikaa

Totisesti! Tänään alkoi JO 39 raskausviikko, Onni voi oikeasti syntyä hetkenä minä hyvänsä!
Kävin torstaina neuvolassa ja selvät alkavan raskausmyrkytyksen oireet. Sai pikalähetteen naikkarille ja jouduin osastolle. Lääkärit, kaksinkappalein, yhtä mieltä, käynnistys perjantaina. Siinä ihmettelimme ja odotimme perjantaita, ja sopeuduin jo synnytykseen ja ajatukseen että vauva tulee huomenna.
Perjantaiaamu koitti, kokeita, testiä ja käyrää otettiin. Ja kas kummaa, ei mitään viitettä myrkytyksestä. Joten kotiuttivat minut vauvaa kasvattelemaan, painoarvio n. 2,5kg.
Tiistaina menen osastolle uudestaan, eiköhän sitten jo ala tapahtumaan. Tosin en usko enää mitään, ja huokaisen vasta kun Onni onnellisesti sylissä.
Pihaa alkuviikosta siivoiltu. Kukkia käytiin äitin kanssa plantagenilta ostamassa ja penkkiä laitoin jo kaivon kannen ympärille. siinä on paksu puunrunko, joka suojattu renkaalla. Eikä sitä voi poistaa, joten kukkia saa ympärilleen. Jotain tähtisilmää, lobeliaa ja murattia laitettiin. En ole mikään viherpeukalo...
Tähän istutin köynnöskrassin siemeä.
Ja pikkutarhurin oma penkki. Siellä kasvaa kaikenlaista. Juuri istuttaa papuja :)

Eilen Annilla oli peli Järvenpäässä. Koska vettä satoi kaatamalla, en jäänyt kentän laidalle kastumaan, vaan kävin kirpparilla. Ja melko hyvän saaliin sain. Oli hyvä paikka lastentarvikkeita, harmi etten enempää tarvinnut. Onni on tarvinnut vielä puoli potkareita, ja niitä oli siinä. Vieläpä ihan UUSIA, laput kiinni. Tälläinen kasa tavaraa alle kympillä!
Ihana mobile, kolmet potkarit, potkupuku, tutan talvikengät, Disneyn avaamaton koiraelokuva Annille.
Hiukan torstain yllätyslähdöstä sairaalaan säikähtäneenä laitoin eilen Onnille valmiiksi pesää. koko ajan mielessä kuvitellut että ehdittäisiin muuttaa ja siellä olisi kaikki valmiina. Ei taida ihan niin mennä, joten äitiyspakkauslaatikko sängyksi.

Ja vessaan nurkkausta vaatekoreille ja tarvikkeille. Vielä hoitoalusta kellarista ja valmista tilapäisratkaisuun tuli.

3 kommenttia:

  1. Onpa kivoja noi kukkapenkit! Ja hyvä, että vauvaa varten kaikki valmiina : )

    VastaaPoista
  2. Kauniisti laitettu kukat minustakin, milloin sä istutit ne krassit ku noin isot alut jo?

    VastaaPoista
  3. ONNEA VAUVAN SYNTYMÄSTÄ!!! Niin pieni ja suloinen poika!

    VastaaPoista