keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Huomenna!

Saadaan vihdoin uuden kodin avaimet! Tuntuu ihan uskomattomalta, että monen kuukauden odotus viimein päättyy ja elämä jatkuu.


Viime päivät ovat olleet yhtä taistelua henkisesti, olen ollut aika väsynyt ja muu ei ole pyörinyt mielessä kuin OMA koti. Päivääkään en enää kestäisi. Ja maanantaina meinasin romahtaa kun myyjä soitti että heillä tullut mutkia matkaan, ja muutto viivästyy. Mutta onneksi siirtyi vain päivällä.



Pääsiäinen oli ja meni. Oltiin Annin jalkapalloturnauksessa, ja muutama serkkupoikien pelikin käytiin katsomassa.



Tänään oli taasen neuvola. Ja kyllä huomasi painonnoususta että oli muutama muna ja mämmi kulhollinen kerman kanssa tullut nautittua liikaa.. Tähän asti tullut hyvin maltillisesti kiloja, nyt oli kolminkertaisesti, hih! Toki on turvotustakin, hyvä selitys ainakin...



Siskon "Bruce"- vauva ihana, ja en malta kyllä sitäkään odottaa että oman vauvan syliiin saan. Ensi viikolla onkin sitten sitä ultraa ja tutkimusta. Toivottavasti kaikki hyvin edelleen.



Huomenna ollaankin tähän aikaan uudessa kodissa toivottavasti tapetteja poistamassa ja kittaamassa seiniä. Aurinkoisia päiviä odottelen. Taidan pienen muuttokuorman viedä jo huomenna, puutarhakalusteita, kahvinkeitin ja muutaman astian. Pinon lehtiä, pitäähän mullakin tekemistä olla jos en hirveästi kykene töihin... Ei vaiskaan, hyvin olen jaksanut. Eikä ihmeitä kremppoja ollut. Väsynyt, mutta siihenkin auttanut nämä 2-3 päiväunet :)

Aurinkoisia päiviä kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti