tiistai 17. maaliskuuta 2009

Ruukkuja

Eniten odotan uudelta kodilta OMAA pihaa.
En ole viherpeukalo, enkä ajatellut mitään pensaita ja istutuksia.
Vain vähän ruukkuja, joihin vaihdella pieniä istutuksia. Ainakin aluksi.
Millään ei jaksaisi tätä kuukautta vielä. Ei pysty ajattelemaan mitään muuta. Koko ajan lukee sisustuslehtiä, remonttilehtiä ja miettii.
Loppuviikosta mennään Nonnan kanssa messuille. Toivottavasti sieltä irtoaa jotain ideaa.
Voihan jepulista miten kivaa on kaikki tällä hetkellä. Oma uusi koti tulossa ihanalla paikalla, ihanien ja rakkaiden ystävien ympäröimänä. Ihana raskaus. Uskomatonta, että saman raitin varrella, alle 700metrin päässä asuu Annille 6 serkkua! Ja kaksi serkkupoikaa vajaan parin kilometrin päässä, eikä mummolaankaan taida olla pidempi matka.
Loistopaikka siis kaikinpuolin.
Ja sijaintihan se minulle tärkein onkin, juuri näiden yllä mainittujen asioiden kannalta. Jostain muusta sitten on tingittävä. En saanut viittä huonetta ;) No hyvinhän tässä meidän pienelle perheelle on tilaa.
Silti pieni pelko, että voiko kaikki mennä näin hyvin?
Nyt lähden ompelemaan takin valmiiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti